Sudet Jalkapallon toiminnanjohtajan tehtävään on valittu kouvolalainen Harri Koskinen. Harri aloittaa tehtävänsä toiminnanjohtajana 1.8.2019 alkaen.

Harri Koskinen on 59 – vuotias myynnin, markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen, jolle jalkapallo on ollut sydämenasia jo ihan nuoresta pojasta alkaen.

Sudet jalkapallon toiminnanjohtajan tehtävää ajatellen Harri Koskisella on yli 30 vuoden monipuolinen työkokemus esimiestehtävistä, sidosryhmäyhteistyöstä, yhteistyökumppanuuksien hoitamisesta sekä viestinnästä, myynnistä ja markkinoinnista. Kumppanuuksien rakentaminen ja ylläpitäminen on Harrille luontaista ja hänelle on itsestään selvää, että koko joukkue noudattaa yhteistä, ennalta sovittua taktiikkaa ja tähtää yhteiseen päämäärään.

Harri Koskisella on monipuolinen kokemus jalkapallon saralta sekä vahva urheilijan, että seuratoimijan tausta. Lappeenrannan Pallon (LaPan) junioripelaajan tie jatkui aikuisena mm. Rengas Pallon ja Korson Palloseuran riveissä. Koskinen on myös valmentanut LaPan, Kumu JT:n, FC Kouvolan ja MyPan poikajoukkueita sekä Kaakkois-Suomen 1998 syntyneiden poikien piirijoukkuetta sekä lukuisia taitovalmennusryhmiä. Lisäksi Harri Koskisella on ollut lukuisia muita seuratoiminnan vastuutehtäviä. Harri on ollut mukana LaPan markkinointijaostossa, toiminut FC Kouvolan puheenjohtajana (2 v) sekä ollut luottamustehtävissä SPL Kaakkois-Suomen piirin nuoriso- ja juniorijaostossa. Harri Koskinen on ollut Sudet Jalkapallon hallituksen jäsenenä viime marraskuusta alkaen.

Toiminnanjohtajana Harri Koskisella on tavoitteena
- kartoittaa Sudet Jalkapallon tämän hetkiset kehittämistarpeet ja laatia tarvittavat kehitystoimenpiteet, joita seurataan säännöllisesti
- lisätä avoimuutta ja yhteydenpitoa joukkueisiin ja toimihenkilöihin
- kasvattaa seuran jäsenmäärää ja saada toimintaan lisää vapaaehtoisia toimijoita
- edistää, edelleen kehittää ja turvata toimintaedellytyksiä laadukkaalle edustusjoukkuetoiminnalle
- kehittää Sudet jalkapallon ja yhteistyökumppaneiden/sidosryhmien suhteita siten, että yhteistyö toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla sekä kouvolalaisen jalkapalloilun, että yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien tavoitteiden näkökulmasta
- tukea ja edistää valmentajien kouluttautumista sekä susilaisen valmennuslinjan ja pelitavan rakentamista seuran valmennuspäällikön ja seuravalmentajien suunnittelemilla tavoilla ja tavoitteilla

Uuden toiminnanjohtajan kaudella Sudet jatkaa kouvolalaisen jalkapallokulttuurin edistämistä määrätietoisesti yhteistyössä alueen muiden seurojen kanssa. Sudet Jalkapallon toimintaa vahvistetaan edelleen kehittämällä junioritoimintaa mahdollisimman laajaksi ja laadukkaaksi niin, että Sudet tarjoaa mahdollisuudet kehittyä jalkapalloilijana sekä kilpailullisin tavoittein että harrastustasolla. Huomiota kiinnitetään myös muun muassa kortteliliigan käynnistämiseen ja Tykkimäki-turnauksen edelleen kehittämiseen.

Harri Koskisen tavoitat sähköpostitse osoitteesta harri.koskinen@sudetjalkapallo.fi ja
puh. numerosta 040 705 8414.