Nuorisomusikaali toteutetaan Kouvolaan vapaaehtoisvoimin

 
Kuusankosken ja Kouvolan seurakunnat toteuttavat yhteistyössä musikaaliprojektin tulevan syksyn ja talven aikana. Esitykset ovat 1.-3. helmikuuta Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria-salissa ja 8.-9. helmikuuta Kuusankosken seurakuntakeskuksen salissa. Harjoitukset alkavat syyskuun alussa.

 

Musikaali tarjoaa nuorille luovaa ilmaisua turvallisessa ilmapiirissä

Musikaalin ohjaa Essi Sillanpää, ja projektin vetäjänä ja musiikin ohjaajana toimii Kuusankosken seurakunnan kanttori, myös gospelmuusikkona tunnettu Henna Nieminen. – Projekti on kytenyt usean vuoden ajan sydämelläni, ja Kuusankosken seurakunnan nuorisotyössä innostuttiin ideasta, Nieminen kertoo.

Käsikirjoitus on Sillanpään ja Niemisen yhdessä ideoima, ja se pohjautuu Raamatun Tuhlaajapoika-vertaukseen. Vertaus on sovellettu nykyaikaan.

Niemisen mukaan tavoitteina on toteuttaa mahdollisimman laadukas esitys käytettävissä olevilla resursseilla sekä saada kuulijat pohtimaan oman elämänsä arvomaailmaa. – Nuorille musikaaliprojekti tarjoaa seurakunnan parissa hauskan harrastuksen, jossa saa luovasti ilmaista itseään ja rakentaa omaa identiteettiään turvallisessa ilmapiirissä.
Nuoret pääsevät muun muassa starttiviikonloppuna suunnittelemaan rekvisiittoja ja säveltämään Henna Niemisen kanssa sekä tutustumaan äänentoistoon ja valotekniikkaan nuorisotyön ohjaaja Harri Järvensivun opastuksella.

 

Ilmoittaudu mukaan Tuhlaaja-musikaaliin

Musikaalissa riittää monenlaisia tehtäviä aina näyttelemisestä, laulamisesta ja soittamisesta maskeeraukseen, puvustukseen ja lavastukseen asti. Myös tanssijoita, kampausten tekijöitä, sosiaalisen median päivittäjiä ja avustajia muonitukseen kaivataan. Aiempaa kokemusta tehtävistä ei tarvita, sillä innostuksella pääsee pitkälle ja tehtäviin järjestetään opastusta ja koulutusta.

 

Musikaalin harjoitukset alkavat starttiviikonlopulla 1.-2.9. klo 13-19 Kuusankosken seurakuntakeskuksessa. Harjoitukset jatkuvat tiistaisin 4.9. alkaen: laulajat ja soittajat klo 16-18 ja näyttelijät klo 17.30-19.30. Harjoitukset pidetään vuoroviikoin Kouvolassa ja Kuusankoskella. Harjoituspaikat ilmoitetaan myöhemmin. Vuodenvaihteessa järjestetään harjoitusleiri.

 

Vaikka ei vielä tietäisi, mitä haluaa projektissa tehdä, voi silti ilmoittautua mukaan ja tulla starttiviikonloppuun. Ilmoittautuminen on avoinna 26. elokuuta saakka osoitteessa:
http://www.kouvolanseurakunnat.fi/tuhlaaja

 

Tuhlaaja-musikaalin esitykset:

  • 1.-3.2.2019 Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria-salissa
  • 8.-9.2.2019 Kuusankosken seurakuntakeskuksen salissa