Ilmoittaudu Taiteiden Yöhön 24.8.2018

Nyt sinulla on mahdollisuus ilmoittautua esiintyjäksi ja/tai myyjäksi Kouvolan Taiteiden Yöhön. Ilmoitattehan myös kyseisenä päivänä järjestämänne tapahtuman/ohjelman Taiteiden Yön ohjelmistoon.

16.2.2018


Kouvolan Ydinkeskusta ry

Tunnelmaa Kävelykatu Manskilla Taiteiden Yönä 2016.

Tunnelmaa Kävelykatu Manskilla Taiteiden Yönä 2016.




Elokuinen odotettu tapahtuma tarjoaa ihmisille paljon monipuolista tekemistä ja näkemistä Kouvolassa! Mm. livemusiikkia, eri kulttuurilajien näytöksiä, taidenäyttelyitä, erilaisia myynti kojuja, ruokaa sekä paljon muuta. Tapahtuma kerää yleisöä vuosittain n. 15 000.

Taiteiden Yö järjestään Kouvolassa 27. kertaa 24.8.2018 klo 15-23.

Esiintyjäksi voi ilmoittautua esimerkiksi yhdistykset, seurat, bändit, muusikot ja erilaiset esiintyjäryhmät yms. Esiintyminen on maksutonta. Esiintymispaikkamahdollisuuksina on Kävelykatu Manski tai Kouvola-talo. Lisätiedot tästä.

Kävelykatu Manskille myyjäksi voivat ilmoittautua kaikki markkina- ja katumyyjät. Tavoitteena olisi saada mahdollisimman monipuolinen ja laaja valikoima erilaisia tuotteita. Ruokamyyjät sijoittuvat tänä vuonna Kauppatorille. Lisätiedot tästä.

Tapahtuma koostuu lavaohjelman ja myyntitoiminnan lisäksi myös muiden kouvolalaisten tahojen/yritysten/ravintoloiden järjestämästä ohjelmasta. Ilmoitattehan tekin kiinnostavat, monipuoliset ja/tai kulttuurilliset ohjelmat tapahtuman ohjelmistoon! Lisätiedot tästä.

 

20170818 213533